Mielipide: Tulevaisuusinvestoinnit pitää tehdä hallitusti
Viime aikoina on tasaiseen tahtiin muun muassa yleisönosastopalstoilta saatu lukea kannanottoja opetukseen ja kasvatukseen – eritoten niiden rahoitukseen – liittyen. Kannanotot ovat tärkeitä ja aivan ymmärrettävästi huolestuneita. Ne maalaavat synkkiä tulevaisuuskuvia suomalaisesta kouluarjesta niin paikallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla. Nykykoulun ongelmista keskeisin kärjistäen on se, etteivät opettajat saa keskittyä opettamiseen tai oppilaat oppimiseen. Ratkaisuksi tarjotaan rahaa. Mutta jos rahaa ei ole, tulevaisuusinvestoinnitkin pitää tehdä hallitummin.
Päijät-Hämeen vuoden 2019 luokanopettaja Tiina Järvinen kuvaa mielipidetekstissään (ESS 9.12.) kouluarkea ja kertoo muun muassa siitä, kuinka ”opettaja voi olla ainoa turvallinen aikuinen” lapsen tulevaisuususkotyössä. Näin varmasti monen lapsen tai nuoren kohdalla onkin, mutta tähän kiteytyykin koulujärjestelmämme merkittävin ongelma. Ei voi olla niin, että muutoinkin ylityöllistyneelle opettajakunnalle asetetaan ensisijainen kuorma myös lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja turvallisen tulevaisuuden uskosta. Vuoden 2023 alusta alkaen kouluarkea ja opettajien jaksamista koeteltaneen lisää, kun oppilas- ja opiskelijahuolto siirtyy hyvinvointialueiden hallintaan.
Rakenteellisia uudistuksia tarvitaan, ja sellainen hyvinvointialueuudistus on. Pian koittava uudistus ei silti tuo kaivattua helpotusta siihen, mihin moni lukemani kritiikki kohdistuu. Nykykoulu paljastaa hyvinvointivajeen, perhe-elämän epätasapainon ja varmasti myös koronakurimuksen kaiun. Ennustan oppilas- ja opiskelijahuollon siirtymisen myötä moniammatillisen yhteistyön hankaloituvan ja lasten ja nuorten parissa työskentelevien aikuisten etääntyvän.
Myös huolestuneet puheenvuorot sivistyksen määrärahojen leikkaamisesta ovat aiheellisia. Mutta aiheellista on myös keskustella halutusta palvelutasosta ja siitä, miten palvelut tulevaisuudessa rahoitetaan. Kun syntyvyys laskee ja ikääntyneiden osuus väestöstä kasvaa, on realismia myöntää, ettei nykyistä palvelutasoa voida säilyttää ennallaan. Samalla jokaisen on hyvä muistaa, mistä koulujen rahoitus tai opetushenkilöstön palkat koostuvat: suomalaisten työstä ja toimeliaisuudesta.
Muutosta kaivataan. Nykyinen hallitus on muuttanut rakenteita niitä lisäämällä. Esimerkiksi hyvinvointialueuudistus ja toisen asteen maksuttomuus ovat molemmat kalliita, verovaroin kustannettuja uudistuksia. Niistä on syntynyt myös kuntatasolle velvoitteita, jotka hankaloittavat kuntatason työtä ja tuovat lisäkustannuksia.
Jos minä olisin saanut päättää, nämäkin uudistukset olisi toteutettu arjen ammattilaisia herkemmin kuunnellen, veronmaksajien rahaa säästäen ja valtion kunnille sälyttämiä tehtäviä karsien. Mutta koska jossittelu on pikkumaista, tyydyn toteamaan: tehdään jatkossa paremmin, jotta hyvinvointivaltio ja kansan sivistystaso säilytetään. Säilyttämistä ei voida kuitenkaan tehdä, jos ei uskalleta muuttua.
Teksti on julkaistu Orimattilan Sanomissa ja Hämeen Sanomissa 13.12.2022.
Teresa Rautapää, eduskuntavaaliehdokas