Mielipide: Kuinka kansansairaus nimeltä valtioriippuvuus valtasi suomalaiset

Olipa kerran kansa, joka suuren sodan jälkeen nosti itsensä maailman tietoisuuteen ahkeruudella ja työllä. Maksoi sotakorvaukset suurelle viholliselleen ja kehitti siinä samalla oman maan teollisuuden uuteen nousuun. Arvosti koulutusta ja perusti joka niemeen ja notkelmaan kansakouluja, suurimpiin taajamiin ammattikouluja ja kaupunkeihin yliopistoja. Koulutti opettajia opettamaan ja kasvattamaan lapsia tulevaisuuden osaajiksi. Tarttui uusiin haasteisiin ja sai mainetta luotettavana kauppakumppanina monilla aloilla. Oli ylämäkiä ja alamäkiä, mutta kaikesta selvittiin ahkeruudella ja yrittämisellä. Tuloksena oli maailman onnellisin kansa.

Keksittiin käsite hyvinvointivaltio ja kehitettiin uutta lainsäädäntöä. Kaikki alkoi hyvin. Pyrittiin auttamaan kaikkein huonoimmassa asemassa olevia kansalaisia erilaisilla avustuksilla. Jaettiin monoja ja kenkiä kouluissa vähävaraisille ja rakennettiin aravalainotettuja asuntoja suureen tarpeeseen. Vähävaraisellakin oli mahdollisuus omaan asuntoon ja lainat ja vuokrat maksettiin kuitenkin itse. Työtä tehtiin edelleen ja sitä arvostettiin.

Pikkuhiljaa avustukset vaan lisääntyivät. Syntyi oikea tukiviidakko, josta tehtiin jopa lauluja. Kansalaiset ryhtyivät ajattelemaan laajasti, että tuet ovat saavutettu etu kaikille. Ahkerat työssä käyvät veromaksajat aluksi ymmärsivät, että veroja kiristettiin ja kiristettiin, mutta liika on liikaa heillekin. Valtion kassa tarvitsi enemmän ja enemmän rahaa, verot nousi ja velan otto yhteiseen kassaan kaiken rahoittamiseksi kasvoi kasvamistaan. Kuviteltiin, että ei se mitään maksa, kun kulut maksetaan verorahoista ja jos rahat uhkaa loppua, niin veroja voi aina korottaa.   Katastrofin ainekset olivat kasassa. Kansa oli totutettu pikku hiljaa siihen, että työnteko ei välttämättä ole kannattavaa kun tuillakin pärjää. Yrittäminen oli lähes kirosana ja pahoinvointi vaan näytti lisääntyvän. Valtioriippuvuus niminen uusi kansansairaus oli tosiaisa.

Eräänä vuonna valittiin taas uusi eduskunta ja hallitus. Siellä oli ministereitä ja edustajia jotka huomasivat valtioriippuvuus kansansairauden vallanneen liikaa tilaa ja asialle oli tehtävä jotain. Velkaantumiselle ja menokehitykselle haluttiin stoppi. Vastustus oli kovaa. Sen ymmärtää, koska riippuvuuksista ovat vaikeita luopua. Päätettiin edetä maltillisesti ja etuuksia poistettiin osittain ja verojakin jouduttuun nostamaan. Tie uuteen tapaan elää ja vaikuttaa oli kuitenkin avattu ja toivottavasti opittiin jotain ylivarojen elämisestä kaikki. Oli sitten kyse yksityisestä kansalaisesta tai yhteisöstä kuten valtio. Kansalaisten oma vastuu omasta elämästä lisääntyi ja sen huomattiin lisäävän onnellisuutta kansan keskuudessa.   Sen pituinen se.

Eija Aittola, Kv, Khn jäsen, Kokoomus, Riihimäki