OIKEALLA ASIALLA – KOKOOMUKSEN ALUEVAALIOHJELMA PÄIJÄT-HÄMEESSÄ
Päijäthämäläiset ansaitsevat laadukkaat ja toimivat sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut
Meille on tärkeintä, että alueen ihmiset, asiakkaat ja ammattilaiset, ovat toimintakykyisiä ja hyvinvoivia. Päästäksemme tavoitteeseen, nyt pitää tehdä oikeita asioita: kehittää palveluita, työskennellä henkilöstön hyvinvoinnin ja saatavuuden varmistamiseksi ja turvata toiminnan riittävä rahoitus edunvalvonnalla. Haluamme tukea ja kannustaa päijäthämäläisiä huolehtimaan terveydestään ja ottamaan vastuuta hyvinvoinnistaan.
Sujuvasti ja nopeasti hoitoon
Kokoomus haluaa turvata oikeuden sujuvaan hoitoon ja inhimilliseen hoivaan. Sosiaali- ja terveyspalveluita on uudistettava tarjoamaan oikea palvelu oikeaan aikaan. Hoidon jatkuvuus, saatavuus ja saavutettavuus, prosessin sujuvuus sekä pitkät hoitosuhteet ovat meille tärkeitä. Hoitoa tarvitsevien tulee päästä nopeasti hoitoon. Asiakkaalle ei ole merkitystä, mikä taho palvelun tuottaa, kunhan hän ei joudu jonottamaan. Haluamme, että hyvinvointialueen sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluissa hyödynnetään yrityksiä, yrittäjiä ja järjestöjä aina sen ollessa järkevää. Yksityisten toimijoiden ja järjestöjen työ hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä tukee olennaisesti julkisia sosiaali- ja terveyspalveluita. Omalääkäri- ja omatiimimalli tuovat hoitosuhteeseen pysyvyyttä ja jatkuvuutta.
Palveluita on edelleen uudistettava
Teknologinen kehitys tarjoaa paljon mahdollisuuksia parantaa palveluiden saatavuutta ja laatua. Digitaaliset palvelut helpottavat arkea, kun lääkärin juttusille pääsee videoyhteydellä kotisohvalta. Näin kasvokkain asioimiseen vapautuu enemmän aikoja heille, joille digitaalisten palveluiden käyttäminen ei ole vaihtoehto. Digi-, etä- ja liikkuvissa palveluissa, monituottajuudessa ja valinnanvapaudessa on vielä valtavasti hyödyntämättömiä mahdollisuuksia parempien sosiaali- ja terveyspalveluiden rakentamiseksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Uudet mahdollisuudet parantavat hoidon ja hoivan tasoa, tukevat henkilöstön riittävyyttä sekä luovat parempia edellytyksiä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen.
Heikoimmista on pidettävä huolta
Heikoimmassa asemassa olevien henkilöiden, kuten ikääntyneiden, omaishoidon piirissä olevien ja heitä hoitavien omaishoitajien palvelut sekä vammaisten hyvä hoiva on varmistettavan niin, että niissä toteutuvat itsemääräämisoikeus, osallisuus, ja vaikutusmahdollisuudet palveluihin. Jokaisella on vastuu omasta hyvinvoinnistaan, mutta yhteiskunnan sosiaalista kestävyyttä mitataan sillä, miten se kykenee turvaamaan heikoimmille jäsenilleen inhimillisen elämän.
Lastensuojelun täytyy pystyä turvaamaan jokaisen oikeus turvalliseen lapsuuteen. Lasten ja perheiden palvelut on järjestettävä asiakaslähtöisesti painottaen ennaltaehkäisyä ja varhaista puuttumista. Mielenterveyspalveluiden nopea saatavuus on turvattava jokaiselle niitä tarvitsevalle lapselle ja nuorelle. Meillä pitää olla tarjolla tehokasta matalan kynnyksen apua riippuvuuksista kuten päihde- ja rahapeliongelmista kärsiville.
“Pitkällä aikavälillä kustannusten kasvua hillitään ennaltaehkäisevällä työllä ja siirtämällä palveluiden painopistettä kohti varhaisemman vaiheen palveluita.”
Turvallinen Päijät-Häme
Varautuminen ja turvallisuutemme on korostunut entisestään. Hyvinvointialueiden palveluiden pitää kestää myös yhteiskunnan häiriötilanteissa. Pelastuspalvelut ja ensihoito ovat olemassa niitä hetkiä varten, kun hätä on suuri. Laadukkaat ensihoito- ja pelastuspalvelut on oltava nopeasti saatavilla, kun niitä tarvitsee, myös kriisi- ja poikkeusoloissa. Pelastuspalveluiden aseman pitää olla vahva. Sopimuspalokunnilla on merkittävä rooli pelastustoimen tukemisessa ja niiden toimintamahdollisuuksia tulee edistää.
Hyvinvointia yhteistyöllä
Painopisteenä seuraavalla valtuustokaudella tulee olla hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, sairauksia ennaltaehkäisevä työ, osallisuuden tukeminen ja toimintakyvyn tukeminen yhteistyössä kuntien kanssa. Kunnat ja alueet palvelevat samaa väestöä ja yhteistyö kuntien kanssa onkin keskeinen hyvinvoinnin edistämisessä.
Kestävä talous on hyvinvoinnin perusta
Pitkällä aikavälillä kustannusten kasvua hillitään ennaltaehkäisevällä työllä ja siirtämällä palveluiden painopistettä kohti varhaisemman vaiheen palveluita. Lyhyellä aikavälillä kustannusten kasvun hidastaminen vaatii uusien toimintamallien käyttöönottoa. Hyvinvoivat asukkaat lisäävät alueen elinvoimaa. Myös hankinnoilla on
merkitystä elinvoiman kannalta. Päijät-Hämeessä tavoitteena on, että hankinnat ovat pääosin paikallisia. Monituottajuus alueella tuottaa monin tavoin elinvoimaa.
Hyvin hoidettu, tasapainoinen talous ja välttämättömien investointien huolellinen jaksotus sekä taitava hankintojen toteuttaminen ovat avainasemassa. Vastuullinen talous vaatii oikeita valintoja.
”Meille on tärkeintä, että alueen ihmiset, asiakkaat ja ammattilaiset, ovat toimintakykyisiä ja hyvinvoivia.”
Siirry kokoomus.fi -sivustolle
Täältä löydät puolueen viralliset ohjelmat kunta- ja aluevaaleissa.
Aluevaaliohjelmamme Kanta-Hämeen hyvinvointialueella
Täältä löydät vaaliohjelmamme naapurimaakunnan puolella.
LIITY KOKOOMUKSEEN
Haluatko olla mukana tekemässä tulevia ohjelmia ja vaikuttamassa siihen, mitä asioita Hämeessä edistetään?
Oletko kiinnostunut ehdokkuudesta omassa kunnassa tai hyvinvointialueella?
Klikkaa itsesi lomakkeelle, millä voit kertoa kiinnostuksestasi. Voit myös vinkata meille ehdokkaasta.