Ulkoisen turvallisuuden selkänojana meillä Suomessa on maailman korkein maanpuolustustahto. [...]

Ulkoisen turvallisuuden selkänojana meillä Suomessa on maailman korkein maanpuolustustahto. [...]
Suomalainen metsänomistuksen perusta lepää vastuullisen perhemetsätalouden harteilla. [...]
Vastuu sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluista siirtyi hyvinvointialueille vuoden [...]
Olen lähtenyt mukaan politiikkaan monestakin syystä. Yksi kiinnostavimmista ja palkitsevimmista [...]
Minun juureni ovat maalla, vaikka lapsuuden talvet tallattiin kaupungissa Hämeenlinnassa. Kesät [...]
Päättäjät päättävät niidenkin puolesta, joilla ei ole äänioikeutta eikä mahdollisuutta [...]
Opetusministeri Li Andersson (vas.) korostaa Etelä-Suomen Sanomissa 25.8., ettei [...]
Vuonna 2015 eduskunnassa puolueet olivat yhtä mieltä, että normeja ja sääntelyä puretaan. [...]
Liikkumattomuuden kustannukset ovat 3,2 miljardia euroa (UKK-instituutti). Opetushallituksen [...]
Jokin yhteiskunnassamme on mennyt vikaan, kun peruskouluikäiset nuoret kokevat yhä useammin [...]
Elämme poikkeuksellista aikaa. Maailmantilanne on epävakaa ja sota Euroopassa horjuttaa [...]
Opetus- ja kulttuuriministeriön tuoreen sivistysraportin mukaan (esim. HS 12.1.) [...]
Mediassa on ansiokkaasti pohdittu eduskuntavaalien asetelmia niin Kanta- kuin Päijät-Hämeen [...]
Vihdoin. Suomen jättäessä NATO-hakemuksen korjattiin 1990-luvulla tehty turvallisuuspoliittinen [...]
Vuosikymmen 2020 muistetaan jo nyt maailmaa ravisuttaneista tapahtumista ensin globaalin [...]
Etenevä muistisairaus on kansantauti, joka edellyttää toimivia hoitoketjua ja lisääntyvää [...]
Vuoden alussa tulivat voimaan Marinin hallituksen päätökset sairausvakuutuslain mukaisten Kelan [...]
”Sosiaalisesta mediasta kasvokkaiseen kanssakäymiseen levinnyt aggressiivinen puhetapa tekee [...]
Uutisissa on jälleen ollut esillä joidenkin sairaanhoitopiirien, etenkin [...]
Suomalainen aloittaa aamunsa pannullisella kahvia, jotta jaksaa koko työpäivän, jotta illalla [...]