Opetusministeri Li Andersson (vas.) korostaa Etelä-Suomen Sanomissa 25.8., ettei [...]

Opetusministeri Li Andersson (vas.) korostaa Etelä-Suomen Sanomissa 25.8., ettei [...]
Vuonna 2015 eduskunnassa puolueet olivat yhtä mieltä, että normeja ja sääntelyä puretaan. [...]
Liikkumattomuuden kustannukset ovat 3,2 miljardia euroa (UKK-instituutti). Opetushallituksen [...]
EU-politiikka ohjaa myös Suomen lainsäädäntöä. Siksi tarvitaan yhteisesti hyväksytyt [...]
Jokin yhteiskunnassamme on mennyt vikaan, kun peruskouluikäiset nuoret kokevat yhä useammin [...]
Elämme poikkeuksellista aikaa. Maailmantilanne on epävakaa ja sota Euroopassa horjuttaa [...]
Opetus- ja kulttuuriministeriön tuoreen sivistysraportin mukaan (esim. HS 12.1.) [...]
Mediassa on ansiokkaasti pohdittu eduskuntavaalien asetelmia niin Kanta- kuin Päijät-Hämeen [...]
Vihdoin. Suomen jättäessä NATO-hakemuksen korjattiin 1990-luvulla tehty turvallisuuspoliittinen [...]
Hallitus perustelee uusia veroja sillä, että se on ”veropohjan paikkaamista”, koska hallituksen [...]
Vuosikymmen 2020 muistetaan jo nyt maailmaa ravisuttaneista tapahtumista ensin globaalin [...]
Venäjän oikeuttamaton hyökkäyssota Ukrainassa painaa varjonsa myös uuteen vuoteen. Sodan ajan [...]
Etenevä muistisairaus on kansantauti, joka edellyttää toimivia hoitoketjua ja lisääntyvää [...]
Vuoden alussa tulivat voimaan Marinin hallituksen päätökset sairausvakuutuslain mukaisten Kelan [...]
”Sosiaalisesta mediasta kasvokkaiseen kanssakäymiseen levinnyt aggressiivinen puhetapa tekee [...]
Uutisissa on jälleen ollut esillä joidenkin sairaanhoitopiirien, etenkin [...]
Suomalainen aloittaa aamunsa pannullisella kahvia, jotta jaksaa koko työpäivän, jotta illalla [...]
Aikuiskasvatuksen ja koulutuksen haasteet ovat muuttumassa ikärakenteen muuttumisen myötä. Kun [...]
Viime aikoina on tasaiseen tahtiin muun muassa yleisönosastopalstoilta saatu lukea kannanottoja [...]
Ensi viikolla Suomessa vietetään mielenterveysviikkoa (toim. huom. kirjoitus julkaistu alun [...]