Tanja Leinonen

arviointiasiantuntija LKV, perhehoitaja

Humppila

1977

Olen 48-vuotias nainen Humppilasta. Perheeseeni kuuluu puoliso ja viisi lasta, joista kolme lasta on jo muuttanut omilleen. Työskentelin aiemmin lähes 20 vuotta pankissa eri tehtävissä, mm. sijoituksen ja rahoituksen parissa sekä esimiestehtävissä. Pankkiuran jälkeen olen toiminut kiinteistönvälittäjänä ja nykyisin toimin arviointiasiantuntijana. Perhehoitajana olen toiminut pian 10 vuotta.

Olen ehdokkaana aluevaaleissa, koska haluan turvata maaseudulla asuvien palvelut.

Omaishoitajien jaksaminen, lastensuojelun kehittäminen erityisesti perhehoidon osalta sekä nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen ovat sydäntäni lähellä.

Pelastustoimen säilymisen pienillä paikkakunnilla koen olevan ensiarvoisen tärkeää.