Lea Smolander

luokan- ja liikunnanopettaja, kasvatustieteen maisteri

Lahti

1974

Olen Lea Smolander, 50-vuotias luokan- ja liikunnanopettaja. Toimin Lahdessa Kärpäsen koulussa luokanopettajana ja yläkoulun liikunnanopettajana. Olen JUKO:n (ysi) varapääluottamushenkilö Lahdessa ja Lahden OAJ:n paikallisyhdistyksen hallituksen jäsen. Omalla työpaikallani olen työhyvinvointiyhdyshenkilö.

Olen ehdolla kuntavaalissa Lahdessa ja aluevaalissa Päijät-Hämeessä.

Asetuin toista kertaa ehdolle, koska oppimisen, sivistyksen ja eheän koulupolun asiantuntijana koen tärkeänä olla mukana kuntapäättäjien joukossa. Aluevaaliehdokkaana olen ensikertalainen. Sotepuolella haluan olla vahvistamassa oppilashuoltoa, perheiden ja vanhusten tuen palveluita.

Olen kuulunut Kokoomusnaisiin vuodesta 2021, kun ensi kertaa aloitin mukana politiikassa.

Olen Lahden Kokoomuksen varavaltuutettu, hyvinvoinnin- ja vapaa-ajan lautakunnan jäsen ja Lahden Kokoomusnaisten hallituksen jäsen. Lisäksi olen ollut valtuustokauden 2021-2025 ajan Lahden Pysäköinnin, Siltapuiston ja Hansaparkin hallituksissa jäsenenä.

Työskentelen peruskoulussa opettajana. Teen tiimiopettajani kanssa yhteistyötä tällä hetkellä 4.luokkalaisten opettajana. Lisäksi kaksoispätevyyteni mahdollistaa liikunnan opettamisen yläkoulussa.

Vapaa-aikaani kuuluu luottamustehtävien hoitaminen ja arkiliikunta. Hiihto tai kävely valikoituu useimmiten vapaa-ajan aktiviteetiksi. Juniorin roudaaminen Concikselle trumpettitunneille ja JuniorPelicans U14 jääkiekkoharjoituksiin kuuluu myös viikko-ohjelmaan. Voimistelun suurtapahtumat liikuttavat minua muutaman vuoden välein.

Tärkeimmät arvoni ovat oikeudenmukaisuus, vastuullisuus ja kunnioitus.