Mielipide: Varhaiskasvatuksen rakenteet vaativat päivitystä – Pienten lasten mitoitus uudistettava
Varhaiskasvatuksen rakenteet eivät nykyisellään vastaa kaikkein pienimpien lasten tarpeisiin. Pienten hyvinvointi syntyy läheisyydestä, sylistä ja aikuisen aidosta läsnäolosta – asioista, joita kiire ja resurssipula nakertavat liian usein.
Leikki, liikkuminen ja yhdessä ihmettely ovat lapsen kasvun kulmakiviä, mutta ne tarvitsevat aikaa ja tilaa.
Alle kaksivuotiaiden määrä varhaiskasvatuksessa on kasvanut vauhdilla. Vuonna 2023 heitä oli lähes 20 000 eli 43 % ikäryhmästä.
Nykyinen mitoitus, jossa yksi hoitaja vastaa neljästä alle kolmivuotiaasta, ei enää toimi. Tämä malli on ajalta, jolloin alle kaksivuotiaita oli päiväkodeissa huomattavasti vähemmän.
Yksivuotias tarvitsee enemmän syliä ja huolenpitoa kuin melkein kolmivuotias, mutta tämä ei näy nykyisessä mitoituksessa. Päiväkodin arjessa tämä näkyy usein kiireenä, joka kuormittaa sekä lapsia että henkilöstöä.
Paras ratkaisu olisi uusi mitoitus, jossa yksi hoitaja vastaisi kolmesta alle kaksivuotiaasta. Tämä antaisi pienille lapsille tuen ja turvan sekä henkilöstölle mahdollisuuden keskittyä aidosti lasten hyvinvointiin.
Muutos ei lisäisi kustannuksia, sillä resurssit voidaan kohdentaa uudelleen.
Esikoululaisten ryhmäkokojen maltillinen nosto seitsemästä lapseen kymmeneen vapauttaisi resursseja sinne, missä niitä tarvitaan eniten – kaikkein pienimmille lapsille.
Hyvinvointiin panostaminen varhaiskasvatuksessa on samalla parasta ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä.
Leikki, ystävät ja ilon hetket ovat lasten arjen ydin. Näistä hetkistä ammennetaan voimaa, joka kantaa pitkälle elämään.
Päiväkodilla on erityinen merkitys myös maahanmuuttajataustaisille lapsille sekä niille, jotka tulevat rikkonaisista tai haastavista kotioloista. Päiväkoti tarjoaa kaikille lapsille turvallisen ympäristön, jossa he voivat oppia kieltä, rakentaa ihmissuhteita ja löytää paikkansa osana yhteiskuntaa.
Palvelusetelit ja yksityiset päiväkodit lisäävät joustoa ja valinnanvapautta. Julkista ja yksityistä varhaiskasvatusta ei pidä nähdä vastakkain, vaan toisiaan täydentävinä. Yhteistyö tuo lisää laatua ja vaihtoehtoja perheille – sillä perheille ja lapsille näitä palveluita rakennamme.
Hyvin toimiva varhaiskasvatus luo vahvan perustan tulevaisuudelle, joka kantaa myös epävarmoina aikoina.
Atte Tarri, päiväkodin johtaja, kaupunginvaltuutettu (Hämeenlinna)