Pentti Lampi: Vanhustenhuolto on sosiaalisen oikeudenmukaisuuden mittari

Iäkkäiden ihmisten osuus väestössä kasvaa tunnetusti koko ajan. Myös kaikkein vanhimpien ikäluokkien osuus on korkea. Iäkkäiden ihmisten hoito ja hoiva toteutuu yksilöllisesti monella eri tavalla liittyen heikentyneen toimintakyvyn vaatimuksiin.

Osa näistä henkilöistä pystyy asumaan itsenäisesti omassa kodissaan, osa heistä kotihoidon palvelujen tukemana, monet selviävät vain omaishoitajan tukemana arjestaan, jotkut ovat perhehoidon piirissä, monet asuvat palvelutaloissa ja viime aikoina lisääntyvästi myös yhteisöllisen asumisen yksiköissä. Perusterveydenhuollon yhä harvemmiksi käyvissä vuodeosastoissa hoidetaan vaativaa perushoitoa tarvitsevia iäkkäitä henkilöitä. Perinteisiä vanhainkoteja ei ole juuri enää missään.

Yllä toteamani palvelukirjo on muotoutunut muutaman viime vuosikymmenen kuluessa ajan vaatimusten mukaisesti.  Vanhustenhuoltoa läheltä seuraava on huomannut, että samalla hoidon ja hoivan sisällössä on vuosikymmenten myötä tapahtunut paljon myönteistä kehitystä. Tämäkin on tärkeää muistaa alaa koskevan julkisen keskustelun yhteydessä.

Erityisen ilahduttavaa on ollut, kun on voinut havaita hoidon ja hoivan aktivoitumisen jäljellä olevaa toimintakykyä tukevaksi ja kunkin ihmisen yksilölliset ominaisuudet ja vahvuudet huomioon ottavaksi työotteeksi, jolla tuetaan myös omatoimisuutta. Parhaimmillaan tällainen toimintatapa ottaa huomioon yksilöllisyyden ja myös hoidettavan ihmisen omien mielipiteiden aidon kuuntelemisen. Toimintakykyyn suhteutetun kullekin soveltuvan fyysisen aktiivisuuden merkitys on ymmärretty tärkeäksi osaksi hoidon ja hoivan kokonaisuutta. Myös iäkkäiden ihmisten lääkehoidon tarkoituksenmukaisuuteen on vuosikymmenten myötä kiinnitetty entistä enemmän huomiota. Vanhustenhuoltoa kehittävä ja sitä toteuttava henkilöstö on tehnyt hyvää työtä.

Viime aikoina on kuitenkin valitettavasti ilmaantunut julkisuuteen tietoja muutamista hoitoyksiköistä, jotka kertovat epäonnistumisista ja vakavista, traagisistakin tapahtumista turvallisen toiminnan toteuttamisessa. Yleistämiseen ei ole syytä, mutta asian vakavuus on tärkeää tunnistaa. Kysehän toiminnasta hoitoyksiköissä, joka kohdistuu monissa tapauksissa täysin toisen avun varassa eläviin hoidettaviin.

Edellä mainitut tapahtumat on luonnollisesti tutkittava tarkoin seuraamuksineen. Samalla on välittömästi käynnistettävä toimet, joilla yleisesti vahvistetaan vanhustenhuollossa turvallisen hoidon toteutumista. Vastuu siitä jakaantuu monelle tasolle. Onnistumisen kannalta keskeinen tekijä on hoitoyksikköjen riittävä henkilöstö. Siihen vaikutetaan henkilömitoitusta ohjaavilla ylemmillä hallinnollisilla säädöksillä. Niiden pitäisi mielestäni olla tutkittuun tietoon perustuvia, selkeitä ja tiedossa riittävän pitkälle suunnittelujaksolle. Hoito- ja hoivayksiköissä tehtävänä luonnollisesti on tämän pohjalta järjestää arkinen työ turvallisesti ja laadukkaasti unohtamatta toiminnan vaikuttavuutta, tehokkuutta ja taloudellisuutta. Henkilöstön tukeminen, jatkuva koulutus ja nykyaikainen esihenkilötyö tukevat tätä tavoitetta. Keskeistä on myös yksiköiden omavalvonnan tinkimätön toteutus ja hyvinvointialueiden velvoitteena olevan valvonnan onnistuminen. Mikään yllä mainituista tasoista ei voi väistää vastuutaan.

Uskon, että laajalla yhteistyöllä toimien hyvä vanhustenhuolto voidaan turvata. Erilaisten muutostenkin keskellä on välttämätöntä onnistua luomaan turvallinen ja luotettava hoito- ja hoivaympäristö.

Pentti Lampi

Lääkintöneuvos, Hollolan kunnanvaltuutettu ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluevaltuutettu ja aluehallituksen jäsen