Mia Mironoff: Suomen ei pidä avata varmuusvarastojaan tilapäisten öljyn hinnannousujen vuoksi
Suomen ei tule turvautua valtion varmuusvarastoihin vain siksi, että öljyn hinta on hetkellisesti noussut. Varmuusvarastot on rakennettu turvaamaan yhteiskunnan elintärkeät toiminnot kriisitilanteissa, ei tasaamaan markkinoiden lyhytaikaisia heilahteluja. Huoltovarmuuskeskuksen linjausten mukaan varastoja käytetään todellisessa poikkeusolojen uhassa. Siksi niiden koskemattomuus on kansallinen etu.
Polttoaineen hinnannousut vaikuttavat meihin eri tavoin, mutta Suomessa monella on silti mahdollisuus kantaa osansa kustannuksista. Se on hinta vakaudesta ja muistutus siitä, että toisaalla maailmassa ihmiset elävät juuri nyt erittäin vaikeissa oloissa. Lyhytnäköinen reagointi voisi heikentää kykyämme toimia tilanteissa, joissa energiahuolto oikeasti vaarantuisi silloin, kun vaihtoehtoja ei enää ole. On myös syytä muistaa, että hallituksella on käytössään muita keinoja tukea kansalaisten maksukykyä kuin varmuusvarastojen avaaminen, jos tilanne sitä aidosti edellyttää.
On hämmentävää seurata uutisointia, jossa Iranin sodan vaikutuksia arvioidaan lähes yksinomaan talouden näkökulmasta. Keskustelu keskittyy öljyn hintaan, pörssikursseihin ja Hormuzinsalmen logistiikkahäiriöihin, kun samaan aikaan Iranin kaupungeissa ihmiset elävät täysin toisenlaisessa todellisuudessa. Iranin kansa ei valinnut tätä sotaa. He kamppailivat taloudellisessa ahdingossa ja hallinnolle alisteisessa asemassa jo ennen konfliktin puhkeamista. Meidän on muistettava tämä, vaikka maksaisimmekin muutaman kymmenen senttiä enemmän polttoaineesta.
Huolestuttavaa on, että IEA-maissa on päätetty turvautua varmuusvarastoihin tilanteessa, joka on seurausta tarkoituksellisesti käynnistetystä kriisistä. Tällainen kehitys hämärtää vastuunrajoja ja vesittää varautumisen periaatteet. Jos varmuusvarastoihin kajotaan jokaisen markkinahäiriön kohdalla, menettävät ne merkityksensä juuri silloin, kun niitä eniten tarvitaan.
Euroopan olisi katsottava peiliin. On välttämätöntä vahvistaa omaa kriisinsietokykyä, arvioida riippuvuuttamme Yhdysvalloista ja sitoutua rauhanprosesseihin pitkäjänteisesti. Maailman vakautta ei rakenneta pörssikurssien perusteella vaan diplomatialla, ennakoinnilla ja eettisillä valinnoilla. Taloudellisia tappioita voidaan korjata, mutta menetettyä huoltovarmuutta ei saada nopeasti takaisin.
Mia Mironoff, rehtori
Lahden Kokoomusnaiset ry puheenjohtaja
