Juha Rodstedt: Maakunnista kaupungeiksi

Maakunnista kaupungeiksi – hallinto kevyemmäksi, talous- ja palvelut vahvemmiksi

Suomen julkinen hallinto on paisunut yhdeksi maailman suurimmista ja kalleimmista, verrattuna bkt:mme. Väestönkasvu on hidasta ja monilla alueilla väestö vähenee nopeasti. Väestön ikääntyminen lisää julkiseen talouteen ja palveluiden järjestämiseen paineita. Samalla kuntien taloudellinen asema on kiristynyt ja kuntien tehtävät ovat muuttuneet merkittävästi sosiaali- ja terveyspalvelujen siirryttyä hyvinvointialueille.

Kuntien talous ei kestä enää ja ratkaisuja tarvitaan

Siksi on perusteltua kysyä, mihin ja miksi Suomi tarvitsisi vuonna 2036 edelleen yli kolmensadan kunnan hallintojärjestelmää, johon meillä ei ole varaa?

Pidän varteenotettavana vaihtoehtona rakentaa Manner-Suomeen kokonaan uusi hallintomalli: 18-20 vahvaa itsehallinnollista kaupunkia, jonka lähtökohtana olisivat nykyiset 18 Manner-Suomen maakuntaa. Nykyiset maakuntaliitot ja 292 kunnan hallinnot yhdistettäisi 18-20 vahvaksi kaupungiksi. (Nykyisen Uudenmaan alueella Helsinki, Espoo ja Vantaa tarvitsisivat metropolialueen erityistarkastelun. Tarkastelua tarvitsisivat myös Kajaanin, Kokkolan, Mikkelin/Savonlinnan seudut.)

Suomen hallintorakenne olisi tällöin yksinkertainen:

Valtio – 18-20 itsehallinnollista kaupunkia – paikallisyhteisöt.

Ajatuksena ei olisi hävittää paikallisia identiteettejä. Päinvastoin.

Esimerkiksi Suonenjoki olisi edelleen Suonenjoki, Viitasaari olisi edelleen Viitasaari. Samoin Savonlinna, Pietarsaari, Imatra, Kuusamo, Hollola ja lukemattomat muut suomalaiset paikallisyhteisöt säilyttäisivät nimensä, historiansa ja identiteettinsä.

Muuttuisi vain hallinto ja sen määrä.

Nykyiset kaupungit voisivat säilyttää asemansa kaupunkeina uuden itsehallinnollisen keskuskaupungin sisällä. Muut nykyiset kunnat muuttuisivat esim. kotikunniksi, paikallisalueiksi, kyliksi tai pitäjiksi. Niillä voisi olla alueneuvostoja, omaa osallistavaa budjetointia sekä mahdollisuus vaikuttaa omaa aluettaan koskeviin ratkaisuihin, mutta ne eivät enää ylläpitäisi päällekkäisiä kuntaorganisaatioita.

Esimerkiksi nykyinen Päijät-Häme muodostaisi Lahden kaupungin.

Sen sisällä säilyisivät Lahti, Heinola ja Orimattila kaupunkeina. Asikkala, Hollola, Sysmä, Padasjoki, Hartola, Iitti ja Kärkölä säilyisivät kotikuntana, paikallisalueina, kylinä tai pitäjinä.

Muuramelainen voisi edelleen olla ylpeästi muuramelainen. Asikkalalainen voisi edelleen olla ylpeästi asikkalalainen. Hallinnollisesti he olisivat Jyväskylän ja Lahden kaupungin asukkaita.

Muutoksella olisi merkittävä taloudellinen vaikutus.

Nykyisin Manner-Suomessa on 292 kuntaa, joilla jokaisella on oma valtuustonsa, hallituksensa, lautakuntansa, johtonsa sekä erilaiset talous-, henkilöstö-, tietohallinto- ja tukipalvelunsa. Lisäksi maakuntien liitoilla on omat vastaavat organisaationsa.

18-20 kaupungin mallissa suuri osa tästä päällekkäisestä hallinnosta voitaisiin yhdistää.

Yksi kaupunginvaltuusto korvaisi useita nykyisiä valtuustoja. Yksi kaupunginhallitus korvaisi useita kunnanhallituksia jne. Taloushallinto, henkilöstöhallinto, tietojärjestelmät, hankinnat ja sopimushallinto voitaisiin järjestää yhteisesti.

Karkean arvion mukaan hallinnon ja tukipalvelujen yhdistämisestä voisi syntyä pitkällä aikavälillä noin 400–600 miljoonan euron vuotuinen pysyvä säästö.

Hallinnon säästö on kuitenkin vain osa uudistuksen mahdollisuuksista.

Lisäpotentiaali on palveluverkossa

Sosiaali- ja terveyspalvelujen siirtymisen jälkeen kuntien toiminta painottuu erityisesti varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, toisen asteen koulutukseen, työllisyyspalveluihin sekä yhdyskunta- ja ympäristöpalveluihin.

18-20 kaupungin mallissa koko alueen palveluverkkoa voitaisiin tarkastella yhtenä (ent. maakuntien kokoisina) kokonaisuutena.

Lahden kaupungissa ei enää kysyttäisi, mikä on Lahden, Hollolan tai Asikkalan oma kouluverkko. Sen sijaan kysyttäisiin:

Mikä on paras ja pitkällä aikavälillä kestävin palveluverkko ja rakennuskanta koko Lahden kaupungin (ent. maakunnan) alueelle?

Tämä ei tarkoittaisi automaattisesti palvelujen keskittämistä suuriin kaupunkikeskuksiin. Päinvastoin. Suuren alueen palveluverkkoa voitaisiin suunnitella nykyistä paremmin siten, että palvelut sijoitetaan sinne, missä palveluiden tarve on ja missä niiden ylläpitäminen on pitkällä aikavälillä tarkoituksenmukaista. Tulevaisuuden palveluverkkoa ei siis tehtäisi nykyisen kuntajaon perusteella, vaan toiminnallista aluetta ja palveluiden kysyntää tarkastelemalla.

Juuri tällainen suunnittelu olisi 18-20 kaupungin mallissa mahdollista tehdä nykyistä huomattavasti laajemmalla ja toiminnallisesti järkevämmällä alueella.

Kuinka suuri palveluverkon säästöpotentiaali voisi olla?

Tarkkaa lukua ei voida antaa ilman jokaisen nykyisen kunnan rakennuskannan, palveluverkon ja väestöennusteen yksityiskohtaista analyysia, mutta karkeasti:

Jos 18-20 kaupungin mallissa pystyttäisiin vähentämään päällekkäisiä investointeja, parantamaan rakennusten käyttöastetta, luopumaan tarpeettomista kiinteistöistä ja suunnittelemaan palvelut nykyisiä kuntarajoja laajempina kokonaisuuksina, säästöpotentiaali voisi pidemmällä aikavälillä olla noin:

100–500 miljoonaa euroa vuodessa.

Suurin säästöpotentiaali syntyisi erityisesti:

Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki palveluverkon säästöt pitäisi toteuttaa sulkemalla kouluja tai palvelupisteitä, vaan optimoimalla kiinteistöjen käyttöä ja infrainvestointeja.

Taloudellisen potentiaalin jakaminen kahteen osaan.

Hallinnon ja tukipalvelujen pysyvä säästöpotentiaali: noin 400–600 miljoonaa euroa vuodessa.

Palveluverkon ja investointien tehostamisen mahdollinen lisäpotentiaali: noin 100–500 miljoonaa euroa vuodessa.

Yhteensä pitkän aikavälin taloudellinen vaikutus voisi siten parhaimmillaan olla 500 miljoonasta jopa liki miljardiin euroon vuodessa, päätöksistä riippuen.

Huomioiden kuntien ja kaupunkien toiminnan ja investointien rahavirta, joka oli vuonna 2025 yli 700 miljoonaa euroa alijäämäinen, yhtälö tulee todella mielenkiintoiseksi.

Uudistuksen ainut tavoite ei kuitenkaan olisi säästäminen, vaan Suomen alueiden vahvistaminen

Nykyiset maakuntien nimet ovat kansainvälisesti usein tuntemattomia. Lappi on merkittävä poikkeus. Sen sijaan Tampere, Turku, Oulu, Lahti, Kuopio ja Jyväskylä ovat kansainvälisesti tunnetumpia nimiä kuin Pirkanmaa, Varsinais-Suomi, Pohjois-Pohjanmaa, Päijät-Häme, Pohjois-Savo tai Keski-Suomi.

Siksi uusien itsehallinnollisten alueiden nimien tulisi perustua niiden keskuskaupunkeihin.

Päijät-Hämeen tilalle tulisi Lahden kaupunki. Pirkanmaan tilalle Tampereen kaupunki. Pohjois-Savon tilalle Kuopion kaupunki jne.

Tällä olisi merkitystä erityisesti kansainvälisessä edunvalvonnassa, investointien houkuttelussa ja matkailussa.

Lahden kaupungin johto voisi edustaa kansainvälisissä yhteyksissä yli 200 000 asukkaan kokonaisuutta. Tampereen kaupunginjohto yli puolen miljoonan asukkaan aluetta. Oulun kaupunginjohto yli 400 000 asukkaan kokonaisuutta.

Suomen alueiden painoarvo kasvaisi.

Mallissa paikallisalueiden asema tulisi turvata lainsäädännössä. Niillä tulisi olla omat paikalliset vaikuttamiskanavansa sekä todellinen mahdollisuus osallistua niitä koskevaan päätöksentekoon.

Hallinto on väline. Paikallisidentiteetti on jotain paljon syvempää.

Uudistuksen suurin vahvuus onkin ehkä se, että hallinto voidaan keskittää ilman, että paikallisidentiteetti hävitetään.

Suomalaisessa kuntakeskustelussa on liian usein ajateltu, että kunnan säilyminen ja paikallisen identiteetin säilyminen ovat sama asia. Ne eivät ole.

Ihmiset eivät samaistu taloushallintoon, henkilöstöosastoon tai kunnan organisaatiokaavioon. He samaistuvat kotipaikkaansa, historiaansa, maisemaansa ja paikalliseen yhteisöönsä.

Vääksy voi olla Vääksy ja Kalkkinen olisi Kalkkinen, vaikka Asikkala ei enää olisi hallinnollinen kunta. Heinola voi olla Heinola, vaikka kaupungin taloushallinto hoidettaisi muualla kaupungissa.

Suomen väestökehitys ja julkisen talouden haasteet pakottavat joka tapauksessa arvioimaan hallintorakenteita uudelleen. Vaihtoehtona ei ole nykyisen järjestelmän säilyttäminen tai hallitsematon palvelujen alasajo.

Voimme myös tehdä hallinnosta rohkeasti uudenlaisen.

18-20 kaupungin Suomi 2033 kuntavaaleissa olisi malli, jossa hallintoa vähennetään, palveluverkkoa suunnitellaan nykyistä järkevämmin ja alueiden taloudellista sekä kansainvälistä painoarvoa vahvistetaan.

Sen perusajatus voidaan tiivistää yhteen lauseeseen:

Menestyvän Suomen hallintoa keskitetään talouden ja tuottavuuden parantamiseksi, palvelut suunnitellaan yhdessä – mutta paikallisuus säilytetään.

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu Lahdessa