Mielipide: Työllisyyttä ja muuttovoittoa tulee edistää yhdessä yritysten kanssa

Mielipide: Työllisyyttä ja muuttovoittoa tulee edistää yhdessä yritysten kanssa

Lahden kaupungin elinvoima- ja työllisyyspalveluissa on viimeisen vuoden ajan laitettu aivan uutta vaihdetta silmään. Mm. kaupungin yliopistostatus ja valtion kanssa solmittu MAL-sopimus tuovat uusia mahdollisuuksia rahoituksen hakemiseen erilaisiin kansallisestikin merkittäviin hankkeisiin, joissa kaupunki toimii vetäjänä. Vuoropuhelu kaupungin viranhaltijoiden ja maakunnan muiden toimijoiden kuten Hämeen ELY-keskuksen, maakuntaliiton ja korkeakoulujen kanssa on lisääntynyt ja seudun toimijat ovat…

Haemme työntekijää

Haemme työntekijää

Hämeen kokoomus ja Lahden Kokoomus hakevat palvelukseensa   JÄRJESTÖSIHTEERIÄ   koordinoimaan Lahden kokoomuksen järjestötoimintaa ja puoluetyötä Lahdessa sekä toimimaan Hämeen kokoomuksen vaalikoordinaattorina eduskuntavaaleissa 2023. Lahden kokoomuksen järjestösihteerinä toivomme sinulta innostavaa ja osallistavaa otetta järjestötyöhön hyvien viestinnällisten taitojen lisäksi. Tehtävässäsi osallistut Lahden kokoomuksen kunnallispoliittiseen toimintaan, hoidat Lahden kokoomuksen talouden ja hallinnon tehtäviä, suunnittelet ja toteutat tapahtumia…

Mielipide: Omavarainen Suomi tarvitsee leipää ja lämpöä

Mielipide: Omavarainen Suomi tarvitsee leipää ja lämpöä

Mitä tapahtuu ruuan hinnalle ja miksi? Maanviljelyssä eli ruuan alkutuotannossa Suomessa on tapahtunut merkittävä määrä muutoksia viime vuosikymmeninä.   Liittyminen EU:n jäseneksi 1995 oli iso muutos maataloussektorille. Tuottajahinnat putosivat merkittävästi ja kompensaatio noin puolittuneille hinnoille oli tukijärjestelmän luonti koko EU:n alueelle. Tukijärjestelmä toi mukanaan merkittävän määrän byrokratiaa ja valvontaa, sekä muutti toiminnan luonnetta. Tukipolitiikkaa on vuosien varrella…

Mielipide: Tuleva hoitajamitoitus on käytännössä mahdoton toteuttaa

Mielipide: Tuleva hoitajamitoitus on käytännössä mahdoton toteuttaa

Pohjois-Savon, Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Keski-Suomen hyvinvointialueiden aluehallitusten puheenjohtajat ottivat kantaa 10.8.2022 hoitajamitoituksen lykkäämisen puolesta hoitajapulan vuoksi. Tähän samaan asiaan on allekirjoittaneiden helppo yhtyä. Lain alkuperäisenä tarkoituksena on turvata ikääntyneiden palveluasumisen ja laitoshoidon asukkaille laadukkaat palvelut sekä parantaa asiakas- ja potilasturvallisuutta. Hoitajamitoitus on astumassa voimaan ensi vuoden huhtikuussa. Silloin jokaista ikääntyvää kohden tulee olla tehostetussa palveluasumisessa…

Mielipide: Kantahämäläisten peruspalvelut turvattava

Mielipide: Kantahämäläisten peruspalvelut turvattava

Hyvinvointialueen strategiavalinnat ovat alkaneen syyskauden tärkein asia. Kokoomus painottaa palveluiden saatavuutta, laatua ja kustannustehokkuutta. Välttämättömät lähipalvelut ja erikoispalvelut on turvattava asukkaiden hyvä edellä. Oma-Hämeen soten peruspalvelut ovat THL:n selvityksen mukaan sekä toiminnallisesti että taloudellisesti maan keskitasoa. Jäljessä olemme sähköisessä asioinnissa varsinkin ikääntyneiden osalta ja sosiaalipalveluissa. Alueen tietojärjestelmiä tulee kehittää ja tiedolla johtamista parantaa. Demografinen huoltosuhteemme…

Hämeen Kokoomus asetti ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaat

Hämeen Kokoomus asetti ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaat

Lahdessa tiistaina kokoontunut Hämeen kokoomuksen piirikokous asetti seitsemän (7) ehdokasta kevään 2023 eduskuntavaaleihin. Nimetyt ehdokkaat ovat:   toimitusjohtaja Marko Ahtiainen (Janakkala) kansanedustaja, VTM Sanni Grahn-Laasonen (Forssa) kansanedustaja, KM Timo Heinonen (Loppi) tv-tuottaja, johtaja Milla Bruneau (Lahti) yrittäjä, Mti AMK Teemu Kinnari (Hollola) FM, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Teresa Rautapää (Lahti) luonnontieteiden kandidaatti Venla Väli-Torala (Heinola)…

Mielipide: Minäkin haluan mukaan

Mielipide: Minäkin haluan mukaan

Toukokuussa Kanta-Häme nousi, jos ei maailman niin Suomen työmarkkinakartalle. Vakava huoli hoitajien saatavuudesta ja hämäläisten erikoissairaanhoidon turvaamisesta sai virkavastuulliset viranhaltijat esittämään rohkeaa ja erittäin poikkeuksellista keinoa, paikallista sopimusta työtaistelu-uhan poistamiseksi. Neuvottelun aiheena oli sairaanhoitopiirin irrottaminen tällä hetkellä päällä olevista sekä myös mahdollisista tulevista työtaistelutoimista. Alkuperäinen idea oli, että paikallinen ratkaisu olisi koskenut vain kuluvaa vuotta…

Mielipide: Nuoret tekevät Euroopan tulevaisuuden

Mielipide: Nuoret tekevät Euroopan tulevaisuuden

Eurooppa-päivää juhlittiin kaksinaisissa tunnelmissa. Julma ja kohtuuton sota uhkaa arkeamme, mutta samalla sota on yhdistänyt meitä enemmän kuin mikään, eurooppalaiset arvot ovat kirkastuneet ja EU on jälleen kerran uudistumassa kriisin kautta. Niin komissiossa, parlamentissa kuin alueiden komiteassakin halu tehdä yhdessä ja vahvistaa tulevaisuuden edellytyksiä näkyy. Päätöksiä tehdään vauhdilla, ja pannaan myös toimeen. Samalla rakennetaan isompaa…

Mielipide: Maakunnassa tarvitaan systemaattista verkostotyötä ikärikkaiden hyvinvoinnin turvaamiseksi

Mielipide: Maakunnassa tarvitaan systemaattista verkostotyötä ikärikkaiden hyvinvoinnin turvaamiseksi

Osallistuin hiljattain erätaukokeskusteluun, jonka teemana oli ikääntyneen arki Lahdessa. Keskustelussa nousi esille, että lahtelaisten ikäihmisten ongelmina ovat yksinäisyys, digisyrjäytyminen, tietämättömyys palveluista ja vaikeus päästä palveluiden piiriin. Myös yhteisöllisyyden puute on iso haaste. Sukupolvet ovat eriytyneet toisistaan ja monen ikäihmisen kokemus on se, ettei enää työuran jälkeen ole arvostettu yhteiskunnan jäsen. Olemme Päijät-Hämeessä viime vuosina panostaneet…

Mielipide: Millaiseksi muodostuvat ikääntyneiden palvelut Oma Hämeessä

Kanta-Hämeen hyvinvointialueen maaliskuussa työnsä aloittanut aluevaltuusto työstää parhaillaan hallinnon rakenteita, mutta samanaikaisesti katseet ovat palveluvastuun alkamisessa 1.3.2023. Kunnilta alueelle siirtyvistä palveluista ikääntyneiden palvelut ovat eräs keskeisimmistä. Ikääntyneiden osallisuuden varmistamiseksi perustetaan alueellinen vanhusneuvosto, johon kuntien  vanhusneuvostot nimeävät kukin edustajansa. Kuntien vanhusneuvostot jatkavat myös toimintaansa. Hyvä asia on, että vaikuttamisen viralliset väylät ovat kunnossa. Keskeisiä ikääntyneiden palveluita…

Sisällön loppu

Sisällön loppu