Mielipide: Kaikilla sukupolvilla on sijansa

Mielipide: Kaikilla sukupolvilla on sijansa

Meneillään on vanhustenviikko. Yksistään Kanta-Hämeessä on n. 45 000 yli 65 -vuotiasta. Tavoite pitkäikäisyydestä ja lisääntyneistä terveistä elinvuosista on toteutunut siis hyvin. Työurat ovat pidentyneet ja senioreiden toimintakyky on parantunut. Ikääntyvät ovat kuitenkin moninainen joukko; ikäerot ovat 30 vuoden luokkaa myöhäisessä keski-iässä ja työelämässä olevista 90 + kansalaisiin. Vanhustyön keskusliitto julkaisi vastikään laajan kansalaistutkimuksen asenteista vanhuutta…

Mielipide: Kantahämäläisten peruspalvelut turvattava

Mielipide: Kantahämäläisten peruspalvelut turvattava

Hyvinvointialueen strategiavalinnat ovat alkaneen syyskauden tärkein asia. Kokoomus painottaa palveluiden saatavuutta, laatua ja kustannustehokkuutta. Välttämättömät lähipalvelut ja erikoispalvelut on turvattava asukkaiden hyvä edellä. Oma-Hämeen soten peruspalvelut ovat THL:n selvityksen mukaan sekä toiminnallisesti että taloudellisesti maan keskitasoa. Jäljessä olemme sähköisessä asioinnissa varsinkin ikääntyneiden osalta ja sosiaalipalveluissa. Alueen tietojärjestelmiä tulee kehittää ja tiedolla johtamista parantaa. Demografinen huoltosuhteemme…

Mielipide: Kohti terveempää Kanta-Hämettä

Mielipide: Kohti terveempää Kanta-Hämettä

Vastaus Emmi Lintosen kirjoitukselle HäSassa 7.12. koskien maksuttomia lääkäripalveluita. Kaikille ilmaiset terveydenhuoltopalvelut Kanta-Hämeen hyvinvointialueella on toki kaunis ajatus. Todellisuutta se ei silti tule olemaan vuosiin. Pieni omavastuumaksu terveysmenoista luo palvelulle omanlaistaan arvoa. Vastaanotolle tullaan sovitusti, eikä tule peruuttamattomia käyntejä. Maksusta on enemmän etuja kuin haittoja. Asiakasmaksujen suuruudella ja maksuttomuudella voi olla potilaita ohjaava vaikutus. Peruselämisen…

Mielipide: Kuka päättää metsistä?

Mielipide: Kuka päättää metsistä?

Metsiin liittyvä päätöksenteko on tärkeää ja aina kuulunut meidän kansallisen itsemääräämisemme piiriin. Nyt se on uhattuna. EU:ssa on meneillään useita suoraan metsiin liittyviä, eri vaiheessa valmisteilla olevia asiakokonaisuuksia. Yksi keskeisimmistä on EU-Komission ehdotus luonnon ennallistamisasetukseksi. EU-komissio on tehnyt luontokadon torjumiseksi esityksen, jonka keskeinen osa on luonnon ennallistaminen siten, että Suomen maa-alueiden ennallistamistavoite olisi 30 %…

Mielipide: Käyttöhuonekokeilu antaisi tärkeää tietoa olettamusten sijaan

Mielipide: Käyttöhuonekokeilu antaisi tärkeää tietoa olettamusten sijaan

Laaja keskustelu aiheesta on merkityksellistä riittävän kokonaiskuvan saamiseksi. Kokemusasiantuntijoiden näkemys on mielestäni hyvinkin tärkeä ja esimerkiksi Lahdessa asiasta perillä olevia asiantuntijoita on kaupungin valtuustossa asti. Asiakokonaisuuteen liittyy useita huomioitavia seikkoja ja lainsäädäntöön liittyvä muutos tarvitsee kattavasti tositietoa taustalle. Huumekuolemiin liittyvä perustelu on monen asiantuntijan toimesta kumottu johtuen erilaisesta huumekäyttäytymisestä ja käytettävistä päihteistä Suomessa. Nämä huumeiden…

Mielipide: Liikkuva kuntalainen säästää rahaa

Mielipide: Liikkuva kuntalainen säästää rahaa

Liikunta kaikissa muodoissaan on terveys- ja talousteko. Yhteiskunnallisesti kansalaisten säännöllinen liikunta vaikuttaa sairauspoissaoloihin ja UKK-instituutin tietojen mukaan liikkuminen on yhteydessä suurempiin verotuloihin ja vähäisempiin maksettujen etuuksien määrään. Liikkumattomuus taas aiheuttaa vuosittain 1,4 miljardin euron suuruiset kansansairauksien kustannukset Suomessa. Vastaavasti paikallaanolosta aiheutuu 1,6 miljardin euron kustannukset. UKK tietojen mukaan suomalaisista 76 % liikkuu liian vähän ja…

Mielipide: Lukio ja ylioppilaskoe valmistavat elämää varten

Mielipide: Lukio ja ylioppilaskoe valmistavat elämää varten

Kouluja ja oppimista koskevissa aiheissa yksittäisillä nostoilla saatellaan yleinen keskustelu yksinkertaistavalle tasolle. Kun puhutaan lukiokoulutuksen kehittämisestä, pitäisi ymmärtää puhua muusta kuin ylioppilastutkinnosta. Muutama viikko sitten keskustelu nykyisestä ylioppilastutkinnosta ryöpsäytettiin, ja tätä samaa keskustelua Terhi Säynäjärvikin jatkaa kolumnissaan ”Saisivatko nuoret opiskella elämää, ei kirjoituksia varten?” (ESS 12.10.2022). Toisin kuin Säynäjärvi kolumnissaan toteaa, mielestäni ylioppilastutkinnon määräävä rooli…

Mielipide: Luku- ja kirjoitustaidot ovat keskeinen osa turvallisuuspolitiikkaa

Mielipide: Luku- ja kirjoitustaidot ovat keskeinen osa turvallisuuspolitiikkaa

Propagandan ja disinformaation käsitteet ovat perussanastoa vaikuttamaan pyrkivien tekstien tulkinnan äärellä. Nämä käsitteet on viime viikkoina useaan otteeseen liitetty myös itäisen naapurimaamme viestintään. Sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, näiden käsitteiden yhteys Venäjän valtion valheellisen tiedon levittämiseen on viimeistään tullut selväksi valtaosalle länsimaiden asukkaista. Samaan aikaan Suomessa lukionsa päättövaiheessa olevat ovat näppäimistöt sauhuten osallistuneet kevään…

Mielipide: Maakunnassa tarvitaan systemaattista verkostotyötä ikärikkaiden hyvinvoinnin turvaamiseksi

Mielipide: Maakunnassa tarvitaan systemaattista verkostotyötä ikärikkaiden hyvinvoinnin turvaamiseksi

Osallistuin hiljattain erätaukokeskusteluun, jonka teemana oli ikääntyneen arki Lahdessa. Keskustelussa nousi esille, että lahtelaisten ikäihmisten ongelmina ovat yksinäisyys, digisyrjäytyminen, tietämättömyys palveluista ja vaikeus päästä palveluiden piiriin. Myös yhteisöllisyyden puute on iso haaste. Sukupolvet ovat eriytyneet toisistaan ja monen ikäihmisen kokemus on se, ettei enää työuran jälkeen ole arvostettu yhteiskunnan jäsen. Olemme Päijät-Hämeessä viime vuosina panostaneet…

Mielipide: Maankäyttö- ja rakennuslaki ei saa olla suojelulaki

Mielipide: Maankäyttö- ja rakennuslaki ei saa olla suojelulaki

Maankäyttö- ja rakennuslain uudistus on hallituksen työlistalla ympäristöministeriön valmistelemana. Se on merkittävin lakihanke soteuudistuksen jälkeen ja vaikuttaa, miten ja minne rakennetaan, millaisin ehdoin ympäristöä muokataan? Maankäyttö- ja rakennuslakiin on kirjoitettu vahva osallistumismahdollisuus kaikille laissa määritellyille osallisille, mutta sen sijaan ei ole kirjoitettu velvollisuutta osallistua, eli kertoa, mikä kaavavalmistelussa huolettaa? Siitä huolimatta on mahdollisuus prosessin loppuvaiheessa…

Sisällön loppu

Sisällön loppu